Muut palvelut
Muut palvelut
RÄSTIKIRJANPITO:
Kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisia ovat kaikki yritykset ja yrityksen johto on vastuussa kirjanpidon järjestämisestä. Lain mukaisen kirjanpidon laiminlyönti voi johtaa lopulta ongelmiin. Onko yrityksesi kirjanpito tekemättä? Rästiksi kirjanpito muuttuu silloin, kun se ei ole enää ajantasalla eli ilmoitukset lähtevät myöhässä tai niitä ole tehty. Rästiin jäänyt kirjanpito onkin syytä hoitaa kuntoon viimeistään silloin, kun verottaja lähettää arvioverotusilmoituksen. Materiaalin saatuamme tarkastamme rästityön laajuuden, ja keskustelemme kanssasi toimenpiteistä, joita kirjanpidon ajantasaiseksi tekeminen vaatii. Rästikirjanpito tehdään tuntityönä sopimuksen mukaan. Annamme hinta- arvion nähtyämme materiaalin. Rästitapauksissa ota pikaisesti yhteyttä meihin, jotta kirjanpito saadaan taas ajantasalle. Kirjanpidon aloittamista varten toimitat meille kaiken materiaalin joka sinulta löytyy, ja tämän lisäksi tarvitsemme tiliotteet ja puuttuvista tositteista hankitaan kopiot . Näillä päästään jo pitkälle.
VIRTUAALIVALUUTTOJEN KIRJANPITO
Kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen ja kirjanpitolain mukaan myös kryptovaluuttana tehdyt liiketapahtumat kirjataan kirjanpitoon. Taloushallinnon asiantuntijamme osaavat käsitellä kryptovaluuttaa Suomen kirjanpitolain mukaisesti.
ULKOISTETTU TALOUSHALLINTO:
Ulkoistettujen taloushallintopalveluiden avulla voidaan täydentää tai keventää yrityksen sisäisiä taloushallintoprosesseja siirtämällä taloushallinnon tehtävät osittain tai kokonaan meille. Ulkoistettu taloushallintopalvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja nimetty henkilö tai tiimi huolehtii asiakkaan talous- ja HR- prosesseista. Ulkoistetulla taloushallinnolla minimoidaan myös riskejä; kun taloudenhallinta on laadukasta ja osaavien henkilöiden käsissä, vältytään virheiltä ja vaikeissakin tilanteissa asiat pystytään hoitamaan ammattitaidolla hallitusti ja suunnitelmallisesti. Se myös kasvavattaa tehokuutta, asioiden nopeampaa hoitoa ja joustoa henkilöstöresursseissa. Taloushallinnon ulkoistaminen vapauttaa aikaa ja energiaa keskittyä liiketoiminnan muihin tärkeisiin osa-alueisiin, siihen joka tuo kassavirtaa.
TALOUSJOHTO:
Talousjohtopalvelun kautta autamme kehittämään liiketoimintaasi. Sinun ei tarvitse palkata omaa henkilöstöä, sillä tarjoamme talousjohdon palvelut tarpeidesi mukaan, joko jatkuvasti tai tarvittaessa. Talousjohtopalvelumme tarjoaa neuvoa ja tukea talousprosessien osalta aina suunnittelusta budjetointiin, raportointiin sekä seurantaan asti. Olennainen osa päätöksentekoa on verosuunnittelu lainsäädännön puitteissa. Voimme auttaa sinua arvioimaan verojen vaikutusta liiketoimintaasi, ennakoimaan ja minimoimaan yrityksesi veroja ja välttämään veroriskejä. Palvelu hyödyttää sinua antamalla ennakoivaa ja ajantasaista tietoa yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Teemme yritystoiminnan suunnittelun ja mallintamisen numeroiksi, sekä puramme numeraaliset raportit johdolle ymmärrettäviksi. Asiantuntijamme osallistuvat tarvittaessa yhtiönne kokouksiin. Tarjoamme myös ulkoistettuja controller – sekä talouspäällikköpalveluita.
YHTIÖN PURKAMINEN
Yhtiö voidaan lopettaa purkamalla yhtiö selvitystilan kautta. Yhtiökokous päättää yhtiön purkamisesta ja valitsee selvitysmiehen yhtiön hallituksen ja mahdollisen toimitusjohtajan tilalle. Selvitysmies hakee julkista haastetta, vaikka yhtiön tiedossa ei olisikaan velkojia ja hoitaa kaiken tarpeellisen prosessin aikana. Selvitysmies realisoi omaisuuden rahaksi, maksaa velat ja jakaa jakokelpoiset varat sekä laatii lopputilityksen.Aikaa prosessi vie useita kuukausia, yhtiön lopettaminen ei ole niin nopeaa mitä sen perustaminen. Tarjoamme kokonaisvaltaisen palvelun ja annamme mielellämme tarjouksen yhtiön purkamisesta. Kirjanpito tulee olla ajantasalla ennen aloituista sekä tämän aikana, ja tarjoamme myös kirjanpidon palvelun täydentämään purkua tarvittaessa.
TILINTARKASTUS:
Lakisääteinen tilintarkastus kattaa kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tarkastuksen, jonka päätteeksi tilintarkastaja antaa tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastuspalveluissa käytettävissänne ovat kokeneet tilintarkastajat. Tilintarkastajan palveluista veloitamme käytetyn ajan mukaisesti.
YRITYSPALVELUT:
Autamme yritystoiminnan eri vaiheissa, oli kyse sitten yrityksen perustamisesta, yritysmuodon muuttamisesta tai yritystoiminnan lopettamisesta. Teemme puolestasi tarvittavat paperityöt, rekisteröinnit ja sopimukset, mietimme vakuutukset ja mahdollisen rahoitustarpeen. Kartoitamme myös tarvittavat taloushallintopalvelut. Tai onko yritystoiminnan lopettaminen ajankohtaista? Saat neuvoja sekä ratkaisuja siihen, mitä erilaiset menettelytavat käytännössä tarkoittavat. Lopettamiseen liittyvät asiakirjojen laadinnat, viranomaisilmoitukset sekä kirjanpidon lakisääteiset toimenpiteet hoituvat kaikki kauttamme. Autamme yhtiön perustamisessa ja liiketoiminnan siirrossa Euroopan markkinoille.